Nimien ja pronominien käyttäminen henkilön toiveiden mukaan on peruskunniankysymys, mutta sukupuoliroolit aiheuttavat yhä usein virheitä, erityisesti terveydenhuollossa. Tämä kosketti syvästi Bennett Kaspar-Williamsia, 37-vuotiasta transmiestä, joka synnytti poikansa Hudsonin keisarileikkauksella lokakuussa 2020. Vaikka hän identifioituu mieheksi ja käyttää hän/hän-pronomineja, sairaalan henkilökunta puhutteli häntä toistuvasti ’äitinä’, mikä aiheutti henkistä kuormitusta jo muutenkin herkällä hetkellä.

Kaspar-Williams aloitti sukupuolenkorjauksensa vuonna 2014, kun hän vuonna 2011 tunnisti itsensä transsukupuoliseksi. Vaikka hän kävi läpi rintojen poiston, hän päätti olla tekemättä alavartalon leikkauksia, jotta raskaus olisi mahdollinen. Lapsen saaminen toi hänelle suurta iloa, mutta jatkuva sukupuolen väärin määrittely raskausaikana ja synnytyksessä teki kokemuksesta haastavamman. Vaikka lääketieteellisissä asiakirjoissa sukupuolimerkinnät olivat oikein, ammattilaisten oletukset perustuivat yhä vanhakantaisiin ajatuksiin, joiden mukaan vain naiset synnyttävät.

Vanhemmaksi tultuaan Kaspar-Williams on puhunut siitä, miten synnytys tulisi erottaa sukupuoli-identiteetistä. Hän korostaa, että synnyttävä henkilö ei välttämättä ole nainen – eikä kaikki naiset halua tai kykene synnyttämään. Hänen dysforiansa raskauden aikana johtui nimenomaan siitä, että hänet leimattiin ’äidiksi’, rooliin, johon hän ei samaistunut. Hän kertoo, että raskaus tuntui mielekkäältä vasta kun pystyi henkisesti irrottautumaan synnyttämisen fyysisestä puolesta ja yhteiskunnan odotuksista naiseutta kohtaan.

Kaspar-Williamsin tarina muistuttaa Freddy McConnellia, toista transmiestä, joka synnytti vuonna 2019 ja oli myöhemmin dokumentissa. McConnell, joka kärsi sukupuolidysforiasta lapsuudesta asti, koki sukupuolenkorjauksen vapauttavana. Hän suhtautui lapsensa saamiseen pragmatisesti: kehoa käytettiin tavoitteen saavuttamiseen. Toisin kuin Kaspar-Williams, McConnell kertoi saaneensa sairaalassa hyväksyvää ja kunnioittavaa kohtelua, mikä teki synnytyskokemuksesta voimaannuttavan ja vahvistavan.

Molemmat miehet kasvattavat nyt ylpeinä lapsiaan isinä. Kaspar-Williams kiteyttää tunteensa: ”Mikään ei tunnu voimakkaammalta kuin voida sanoa olevansa isä, joka loi oman lapsensa.” Hän odottaa päivää, jolloin Hudson ymmärtää, että hänen isänsä kantoi häntä, ja toivoo, että se auttaa normalisoimaan monimuotoisia perhemuotoja. Näiden tarinoiden kautta haastetaan juurtuneita sukupuolikäsityksiä ja avataan tietä entistä inklusiivisemmalle vanhemmuuden ymmärrykselle.