Yksi kolmosistani kuoli kuusi kuukautta syntymänsä jälkeen – Hänen 18-vuotissyntymäpäivänään löysin kotioveltani laatikon, jonka päällä luki: ”Hyvää syntymäpäivää, veljet!” Jos haluat, voin tehdä otsikosta myös **dramaattisemman ja koukuttavamman** version.

Järkyttävän paljastuksen ajamana Dawn ja Watson lähtivät välittömästi tapaamaan perheen alkuperäistä lääkäriä, tohtori Jeffersonia, saadakseen vastauksia. Painostuksen alla lääkäri myönsi, ettei Rowan ollutkaan kuollut. Hän oli selvinnyt ja vakautunut, minkä jälkeen hänet oli annettu yksityiseen adoptioon Peggyn väitettyä, ettei perhe pystyisi huolehtimaan kolmesta lapsesta. Dawn raivostui siitä, että lääkäri oli uskonut hänen äitiään tarkistamatta tämän väitteitä asianmukaisesti. Hän päätti ryhtyä oikeustoimiin ja vaatia kaikki sairauskertomukset nähtäväkseen paljastaakseen laittoman järjestelyn. Kun Dawn ja Watson palasivat kotiin, he huomasivat kuistin läheisyydessä nuoren miehen, joka esittäytyi Rowaniksi. Hän tunnusti jättäneensä paketin heidän ovelleen löydettyään omat adoptioasiakirjansa.

Tilanne kärjistyi entisestään, kun Peggy saapui talolle tuodakseen syntymäpäivälahjoja Rileyille ja Rexille. Dawn ja Watson kohtasivat hänet ja kertoivat totuuden Rowanista. Koko perheen edessä Peggy yritti puolustella tekojaan väittämällä, että hän oli järjestänyt adoption ja jopa valheellisen suljetun arkun hautajaiset suojellakseen ylivoimaisen tilanteen keskelle joutunutta Daw­nia kolmen vauvan aiheuttamalta henkiseltä ja taloudelliselta taakalta. Dawn oli kauhuissaan äitinsä petoksesta ja tämän täydellisestä katumuksen puutteesta. Hän katkaisi välit Peggyyn, käski tämän poistua tontilta ja ilmoitti, että kaikki mahdollinen tuleva yhteydenpito tapahtuisi ainoastaan asianajajan välityksellä.

Riley ja Rex ottivat kauan kadoksissa olleen veljensä lämpimästi osaksi perhettä ja pyysivät hänet saman tien mukaan syntymäpäiväjuhliin. Dawn vaihtoi kakun yhden muistokynttilän kolmeen palavaan kynttilään, jolloin kaikki kolme poikaa saivat ensimmäistä kertaa yhteisen paikan perheen juhlapöydässä. Vaikka Rowan myönsi olevansa epävarma siitä, kuinka hänen pitäisi suhtautua tähän täysin uuteen todellisuuteen, Dawn vakuutti hänelle, ettei hänen tarvitsisi kiirehtiä. Hän saisi edetä omassa tahdissaan eikä häntä enää koskaan suljettaisi oman perheensä ulkopuolelle.

Myöhemmin samana iltana Dawn ja Rowan istuivat hiljaa kuistin portailla ja puhuivat niistä ristiriitaisista tunteista, joita hänen lapsuutensa riistäminen oli jättänyt jälkeensä. Rowan kiitti Dawnia siitä, että tämä oli taistellut totuuden puolesta, sillä se oli vapauttanut hänet vuosia kestäneestä tunteesta, ettei häntä ollut koskaan haluttu. Dawn tiesi, etteivät menetettyä kahdeksaatoista vuotta voineet enää koskaan saada takaisin. Siitä huolimatta hän oli päättänyt saattaa tohtori Jeffersonin ja Peggyn lain edessä vastuuseen teoistaan ja samalla keskittyä rakentamaan pojalleen ja itselleen aidosti yhteistä tulevaisuutta.