Yhdeksäntoistavuotiaana odotin lasta.
Isä katsoi minua kuin olisin ilmaa ja sanoi:
— Itsepä pedin peta­sin. Nyt makaan siinä.
Sitten ovi paiskattiin kiinni.

Marraskuun ilma viilsi keuhkoja, ja hengitys muuttui valkoiseksi konfettisateeksi.
Minulla oli reppu, takki jota ei saanut kunnolla kiinni,
ja pieni, sisälläni sätkivä elämä.

Keittiön ikkunasta näin äidin itkevän, mutta hän ei tullut ulos.
Veljeni ristissä kädet rinnallaan ja virnisti kuin olisi voittanut jotakin.

Lähteminen on selviytymistä

Laskeuduin kuistilta katsomatta taakseni.
Pikkukaupungissamme Keskilännessä maine painoi kaikkea muuta enemmän.
Isä oli seurakunnan diakoni – hänen kättelynsä oli kuin saarna.
Hän kantoi sunnuntaipukuaan kuin panssaria
ja lainasi Raamattua kuin lakikirjaa.

Mutta kun ”ongelma” astui taloon, hänen sääntönsä muuttuivat aseiksi.
Opin varhain: kauniit sanat ovat onttoja, jos niillä ajetaan sinut kadulle.

Työtä, lämpöä ja halpoja peittoja

Selviytyminen merkitsi kaksivuoroja.
Öisin siivosin toimistoja, päivisin pesin rasvaisia lautasiä pienen ruokalan takahuoneessa.
Vuokrasin ränsistyneen ullakkoasunnon, jossa hana tiputti veteen metallista rytmiä
ja patteri voihki enemmän kuin lämmitti.

Nukuin kirpputoripeittojen alla
ja lämmitin lastani omalla kehol­lani.
Jokainen potku vatsassa oli lupaus.
Tämä ei ollut enää minun elämäni vain – tämä oli meidän.

Termospullo ja yksi lause

Eräänä jäätävänä iltana, juuri ennen joulua, lainattu auto hajosi.
Istuin bussipysäkillä ja itkin, kun noin kuusikymppinen nainen istuutui viereeni.
Hän ojensi minulle kuuman termospullon ja sanoi:
— Lapsi, Jumala ei haaskaa kipua.

Sujautin nuo sanat taskuuni kuin suojaksi.
Jos kivun voi muuttaa toisenlaiseksi, ehkä häpeänkin voi polttaa polttoaineeksi.

Tie ulos

Merkkasin ympyrällä iltakurssit college-esitteestä,
hain apurahoja ja lainoja.
Liityin reserviupseerikoulutukseen – sen järjestys tuntui tikapuilta.
Sanelin itselleni: Suunnittele. Seuraa suunnitelmaa. Pidä kiinni.

Emilyn ensimmäinen aamu

Tyttäreni – Emily – syntyi pienessä sairaalahuoneessa.
Ranneke kirveli ihoa vielä, kun laskin hänet halpaan lastenvaunuun
ja vein naapurin tädin hoitoon aamiaistyön ajaksi.

Aamu tuoksui palaneelta kahvilta ja vauvantalkilta.
Opinnot hohtivat kuin neonvalo.
Julkiset esiintymiset karmivat selkäpiitä.
Aamunkoitteessa upseerikoulutus kokosi meidät riviin
ja opetti etenemään, vaikka väsytti.

Ihmisiä, jotka nostavat toisen ylös

Ruokalassa kersantti Walt, tykistöveterani,
työnsi minulle käteen taiteltuja lappuja –
harjoituksia, rakkojen hoito-ohjeita, tapoja sitoa saappaat oikein.
Hän kutsui jokaista naista ma’amiksi, ja tuo kunnioitus jäi minuun.

Ruth Silverhair toi laatikkoruokia kyselemättä sanaakaan.
Hän opetti nostamaan leuan ylös herättämättä sääliä.
Pieni kirkko pesulan ja panttilainaamon välissä
tuoksui pannukahvilta ja toivolta.

Laskuja, lankaa ja pieniä keinoja

Raha oli niukkaa.
Kun kaasulasku saapui punaisella leimalla,
luovutin plasmaa kahdesti, jottei sähköjä katkaistaisi.
Yhden kanan venytin kolmeksi illalliseksi.
Napit ompelin kiinni hammaslangalla.

Öisin luin sinnikkyydestä ja tein muistiinpanoja.
Kirjastossa, jossa kopiokone nieli kolikot,
kirjoitin esseeni upseerikoulutusta varten
ja painoin ”Lähetä” kädet täristen.Kirje, joka muutti askelen

Hyväksymiskirje tuli myöhään keväällä.
Painoin sen rintaani vasten ja itkin hiljaa,
kuin tie muuttuu vähitellen poluksi.

Koulutus nieli minut ja kokosi uudelleen.
Opin laskemaan askeleet, pitämään kurssin,
petaamaan sängyn niin, että kulmat leikkasivat pimeän.
Kouluttajat huusivat – minä korjasin ja jatkoin.

Hinta ja päiväkirja

Missasin Emilyn ensiaskeleet, sillä olin harjoituksissa.
Yhden päiväkotiviikon menetin allekirjoitusten takia
ja korvasin sen anteeksipyynnöillä ja keitolla.

Joskus kuistin valo välähti unessa.
Joskus rauha tuli kuin vuorovesi.

Tähdet olkapäillä, Emily vierellä

Kun minut nimitettiin upseeriksi,
univormu painui harteille kuin lupaus,
ja uudet tähdet piirsivät elämän lyhyeksi yhtälöksi.

Emily taputti kirpputori­mekossaan.
Lähetin äidille valokuvan: Me olemme turvassa. Me teimme sen.
Isälle en lähettänyt mitään. Ylpeys sattui vielä.