Vuosia Nicole eli jähmettyneessä surussa ja piti Iriksen huoneen koskemattomana, aivan sellaisena kuin se oli ollut. Samaan aikaan hänen veljenpoikansa Liam, joka oli nähnyt Iriksen viimeisenä, muuttui varjoksi itsestään ja vetäytyi traumaattiseen hiljaisuuteen. Muu perhe jatkoi elämäänsä kömpelöiden osanottojen keskellä, kun taas Luken veli perheineen muuttui oudosti etäiseksi ja torjuvaksi. Arvoitus näytti tuomitulta jäämään ratkaisematta – haavaksi, joka ei koskaan paranisi äidille, joka ei suostunut luopumaan toivosta.
...
...
Hiljaisuus murtui lopulta päivänä, jolloin Iriksen olisi pitänyt täyttää yhdeksän vuotta. Nyt kymmenvuotias Liam veti Nicolen sivuun ja tunnusti kyynelten läpi totuuden: Iris ei ollut vain kadonnut. Hän paljasti, että Luken oma veli ja tämän vaimo olivat kantaneet synkkää salaisuutta suojellakseen poikaansa, joka oli leikissä vahingossa kaatanut Iriksen niin, että tämä löi päänsä. Peläten seurauksia – joista toinen oli lääkäri – vanhemmat veivät tajuttoman tytön salaa pois sinä yönä ja jättivät muun perheen uskomaan hänen kadonneen lopullisesti.
...
Vihan ja epätoivon ajamina Nicole ja Luke ajoivat veljen talolle ja murtautuivat sisään. Talon takaosasta löytyi piilotettu, lääketieteellisesti varusteltu huone, jossa Iris oli. Hän oli pidetty elossa neljä vuotta vegetatiivisessa tilassa, piilotettuna sukulaisilta, joille maine oli totuutta tärkeämpää. Löytö oli groteski petos: samaan aikaan kun Nicole suri kuollutta tytärtään, hänen oma perheensä oli pitänyt tätä salassa vain muutaman tunnin matkan päässä.
Totuus on nyt vihdoin tullut julki, vaikka edessä oleva tie on täynnä uudenlaista tuskaa. Iris on siirretty viralliseen hoitolaitokseen, ja Nicole on aloittanut oikeustoimet niitä sukulaisia vastaan, jotka varastivat häneltä neljä vuotta tyttären elämästä. Lääketieteellinen ennuste on epävarma, mutta tukahduttava epävarmuus on vihdoin väistynyt. Nicole ei enää puhu metsille tai tyhjille huoneille; hän istuu tyttärensä vierellä ja voi vihdoin pitää hänen kättään totuuden valossa.
...