Kun Chanelle Hayes on viime aikoina nähty rannalla säteilevänä kirkkaan oranssissa bikinissään, on vaikea olla tuntematta aitoa iloa hänen puolestaan. Olemme seuranneet hänen pitkää, julkista ja ajoittain hyvin raskasta matkaansa terveytensä parissa, mutta nyt hänen näkemisensä vedessä iloitsevana, silminnähden rentona ja tyytyväisenä omassa kehossaan tuntuu todelliselta voitolta. Kyse ei ole pelkästään noin yhdeksän stonen painonpudotuksen tuomasta fyysisestä muutoksesta, vaan ennen kaikkea siitä säteilevästä itsevarmuudesta, joka näyttää viimein vastaavan sitä hyvää oloa, jonka saavuttamiseksi hän on tehnyt valtavasti töitä.
...
...
Kaikkein ihailtavinta ei ole vaa’an näyttämä lukema, vaan se avoimuus, jolla Chanelle kertoo kokemuksistaan. Hän ei ole koskaan yrittänyt peitellä sitä tosiasiaa, ettei muutos etene suoraviivaisesti: matkaan kuuluu sekavia vaiheita, vaikeuksia, kovalla työllä saavutettuja onnistumisia ja uuvuttavia pysähdyksiä. Puhuessaan avoimesti juuri näistä välivaiheista – hetkistä, jolloin keho yrittää vielä mukautua tehtyihin muutoksiin – hän muistuttaa, että hyvinvointi on jatkuva prosessi eikä yksittäinen päämäärä. On virkistävää nähdä julkisuuden henkilö, joka puhuu seuraajilleen lähes kuin ystävilleen ja jakaa myös ne haavoittuvat kokemukset, jotka monet muut mieluummin pitäisivät piilossa.
...
Hänen äskettäinen päätöksensä harkita uusia kosmeettisia toimenpiteitä, kuten vatsanpeitteiden korjausleikkausta ja rintojen kohotusta, tuo hänen avoimuuteensa jälleen uuden ulottuvuuden. Oman kehon muokkaaminen näin suuren muutoksen jälkeen on hyvin henkilökohtainen ja usein vaikea päätös, ja oman tarinansa hallinnassa on paljon voimaa. Kyse ei hänen näkökulmastaan ole mahdottomaan ihanteeseen mukautumisesta, vaan oikeudesta päättää omasta kehostaan – viimeisestä vaiheesta, jonka avulla ulkoinen olemus voisi paremmin vastata kaikkea sitä työtä ja itsestä huolehtimista, jonka hän on matkaansa sijoittanut. Samalla se muistuttaa, että jokaisella on oikeus tuntea olonsa hyväksi omassa kehossaan riippumatta siitä, millainen tie tuohon tunteeseen johtaa.
On omanlaistaan hiljaista rohkeutta puhua näin avoimesti elämästä suuren painonpudotuksen jälkeen. On helppoa juhlia näyttävää ”jälkeen”-kuvaa, mutta paljon vaikeampaa on keskustella niistä fyysisistä muutoksista ja haasteista, jotka voivat jäädä osaksi elämää vielä pitkään. Kun Chanelle kuvailee suunnittelemiaan leikkauksia hyvinvointimatkansa jatkoksi eikä nopeaksi ratkaisuksi, hän samalla purkaa kosmeettisiin toimenpiteisiin usein liittyvää stigmaa. Hänen viestinsä on, että oman kovan työn tuloksia saa halutessaan viimeistellä eikä tällainen päätös vähennä millään tavalla sitä päättäväisyyttä ja sitkeyttä, joita tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut.
Lopulta Chanellen tarina toimii kauniina esimerkkinä siitä, että itsensä rakastaminen on aktiivinen ja jatkuvasti kehittyvä prosessi. Hän inspiroi juuri siksi, ettei hän väitä tietävänsä kaikkia vastauksia, vaan rohkaisee olemaan rehellinen omista vaikeuksista, toiveista ja siitä vapaudesta, jonka aitous voi tuoda mukanaan. Astuessaan seuraavaan elämänvaiheeseensa hän ei pelkästään muuta ulkonäköään, vaan osoittaa seuraajilleen, että oman onnellisuutensa puolesta on täysin sallittua toimia. Olipa hän rannalla nauttimassa hetkestä tai kertomassa tulevaisuudensuunnitelmistaan, hänen tarinansa tärkein viesti on yksinkertainen mutta voimakas: jokaisella on oikeus määritellä oma matkansa omilla ehdoillaan, askel askeleelta.
...