Talvimyrsky riehui kaikella voimallaan, ja viisikymppisen kokeneen kuljettajan ohjaama bussi eteni vaivalloisesti lumisella tiellä. Matkustajat tuijottivat huolestuneina ikkunoihin muodostuneiden jääkuvioiden takana levittäytyvää valkeaa pimeyttä, kun ajoneuvo äkisti hidasti. Kuljettajan silmät siristyivät, ja hänen otteensa ohjauspyörästä kiristyi entisestään. Lumiverhon keskeltä ilmestyi ensin yksi, sitten viisi, ja lopulta kymmeniä harmaita hahmoja tielle. Ne eivät olleet koiria, vaan valtava susilauma. Kun bussi pysähtyi, jäätävä pelko valtasi kaikki kyydissä olijat; villieläimet ympäröivät ajoneuvon hiljaa ja vain odottivat.
...
Matkustajien huutaessa kauhuissaan ovien lukitsemista huomio kiinnittyi susien outoon käytökseen. Ne eivät murisseet eivätkä hyökänneet ikkunoita vasten; ne seisoivat liikkumattomina, kuin osoittaen jotakin. Kun kuljettaja pyyhki huurun tuulilasista, hän huomasi susien katseiden kohdistuvan bussin sijaan tien reunalla olevaan lumikasaan. Kun tuuli hetkeksi tyyntyi, kinoksen alta erottui liikkumattoman ihmisruumiin hahmo.
...
...
Sillä hetkellä bussissa vallinnut pelko vaihtui syvään järkytykseen. Sudet eivät olleet pysäyttäneet bussia hyökätäkseen, vaan pakottaakseen sen pysähtymään. Ne olivat muodostaneet elävän esteen, jotta joku huomaisi pakkasen armoilla olevan ja apua tarvitsevan miehen. Lauman johtajalta näyttävä susi asteli kinoksen luo ja pysähtyi sen viereen – aivan kuin se olisi katseellaan sanonut: “Hän on täällä, pelastakaa hänet.”
Kun kuljettaja ja muutamat rohkeat matkustajat ryntäsivät ulos, sudet eivät hyökänneet, vaan väistyivät rauhallisin askelin syrjään ja avasivat heille tien. Kun kävi ilmi, että maassa makaava mies hengitti yhä, hänet kannettiin varovasti bussin lämpöön. Sudet puolestaan vetäytyivät hiljaisina metsän syvyyksiin, kuin tehtävänsä täyttäneinä. Kukaan ei halunnut uskoa näkemäänsä, mutta sinä päivänä villieläimet olivat yhdessä pelastaneet ihmishengen.
Kun tapahtuman järkytys vähitellen laantui, bussissa vallitsi syvä hiljaisuus. Kuljettajan palatessa ratin taakse hänen tunteensa ulkona olevaa luontoa kohtaan eivät enää olleet pelkkää pelkoa, vaan syvää kunnioitusta. Sinä yönä jokainen oppi omakohtaisesti, että jopa kaikkein pelottavimmiksi kuvitellut pedot voivat joskus osoittaa suurinta mahdollista myötätuntoa. Tämä uskomaton kohtaaminen luonnon ja modernin maailman välillä jätti pysyvän jäljen jokaisen matkustajan elämään
...