Pidätkää tuo rekka ennen kuin tapahtuu tragedia!” moottoripyöräilijä huusi uudelleen, syöksyen pelastamaan koiraa, jota pakettiauto veti perässään. Kuljettaja astui ulos, ja se, mitä tapahtui sen jälkeen, sai kaikki hiljaisiksi. Vuosien työskentelyn jälkeen Texasin moottoritien varrella olevalla huoltoasemalla olin nähnyt kauheita asioita, mutta tuo aamu jäi mieleeni ikuisesti. Aurinko oli juuri kurkistamassa, kun kuulin moottoripyörän jylinän ja sydäntä raastavan huudon:
— Hei! Pysäyttäkää tuo rekka ennen kuin on liian myöhäistä!

Käännyin nopeasti — vanha moottoripyöräilijä Harleylla liukui oikealle. Vasta silloin näin kauheuden: jotain — ei, joku — vedettiin pakettiauton perässä. Ruskea koira, sidottuna köydellä, yritti epätoivoisesti pitää tassunsa asfaltilla, kipinöitä lentäen ja silmät täynnä pelkoa. Ihmiset ympärillä vain katselivat lamaantuneina. Kukaan ei liikkunut. Moottoripyöräilijä kiihdytti raivolla, kuin vaiston ohjaamana. Hän ohitti pakettiauton, asettui sen eteen ja pakotti kuljettajan pysähtymään.

Ennen kuin kukaan ehti reagoida, hän juoksi jo auton takapenkille veitsi kädessään. Yksi leikkaus — ja köysi putosi. Koira kaatui maahan, hengittäen raskaasti. Moottoripyöräilijä polvistui ja suojasi eläintä omalla kehollaan, kuin olisi valmis ottamaan kaiken vastaan. Kuljettaja astui ulos, ja se, mitä tapahtui sen jälkeen, sai kaikki paikallaolijat täysin tyrmistyneiksi.

Kaukana alkoivat kuulua poliisiauton sireenit. Mies kiipesi nopeasti pakettiautoon ja katosi tien päähän. Luulin, että kaikki oli ohi, mutta olin täysin väärässä.

Tunteja myöhemmin näin moottoripyöräilijän — Randy — vanhan motellin läheisyydessä Dallasin ulkopuolella. Hänen omat koiransa makasivat hänen vieressään, ja pelastettu pentu tärisi yhä, kuin epäillen, että se todella oli nyt turvassa. Olin juuri jatkamassa matkaa, kun näin Randyn ottavan pienen sinisen nimilaatan koiran kaulapannasta. Hän huokaisi raskaasti:
— Hitto… sillä on omistaja.

Lähestyimme ja päätimme seuraavana aamuna ajaa laatassa olleeseen osoitteeseen. Ajoin hitaasti, kuin aavistaen, ettei kyse olisi vain tavallisesta tapaamisesta. Rapistuneen talon kuistilla istui lapsi, ja kun hän näki koiran, hänen innostunut huutonsa kantautui koko kadulle. Nainen mustelmalla silmänsä ympärillä tuli ovesta ulos, ja siinä hetkessä ymmärsin kaiken. Hänen miehensä… oli pakettiauton kuljettaja. Ja kun hän ilmestyi paikalle, naapurit tulivat kadulle. Kukaan ei halunnut enää pysyä hiljaa. Randy astui eteenpäin, molemmat koiransa vierellään. Mies — joka edellisenä päivänä huusi hallitsemattomasti kaikille — vetäytyi haukkumisen, kännyköiden kuvausten ja koko yhteisön tuomion painon alla.

Joku oli jo soittanut poliisille. Kaikki oli selvää, ja muutamassa minuutissa mies pidätettiin. Tilanteen päätyttyä lapsi halasi koiraa tiukasti, ja Randy kuiskasi:
— Anna sille vain rakkautta. Sitä se tarvitsee eniten. Luulin, että tarina päättyi siihen. Mutta ei… sillä siinä hetkessä, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, joku päätti olla kääntämättä katsettaan pois — ja se muutti meidät kaikki.