Yhdeksäntoistavuotias Leila eli maailmassa, jossa unelmat maksoivat enemmän kuin leipä.
Pieni huone, väsynyt äiti, velat, ikuinen pelko huomisesta.
Hän opiskeli, teki sivutöitä, toivoi pääsevänsä pois — mutta elämä ei antanut armoa.

Sitten kohtalo avasi oven.

Hyväntekeväisyystilaisuudessa, johon Leila oli kutsuttu tarjoilijaksi auttamaan, hänet huomasi sheikki Rashid — hopeahiuksinen mies, jonka silmissä heijastui valta. Hän oli yli kuusikymmentä. Elämä palatseissa ja timanteissa oli hänen maailmansa. Leila oli yhdeksäntoista — eikä hänellä ollut mitään muuta kuin toivo.

Hän antoi hänelle ylellisyyttä, huomiota, turvan lupauksen. Hänen ystävänsä kuiskivat:
— Tämä on mahdollisuus. Sellainen tulee vain kerran elämässä.

Ja Leila suostui. Ei rakkaudesta — vaan epätoivosta.

Häät näyttivät itämaiselta sadulta. Kultaa, ruusun terälehtiä, samppanjapatsaita. Kaikki kimalteli ja sädehti. Paitsi hän. Hänen hymynsä oli opeteltu, katseensa eksynyt. Mutta kuka olisi nähnyt surun timanttihunnun takaa?

Juhlan päätyttyä hänet saatettiin huoneeseensa.

Huone oli kuin toisesta maailmasta: marmoria, kynttilöitä, silkkityynyjä.
Leila tunsi itsensä näyttelijäksi vieraassa näytelmässä. Hän riisui korut, hengitti syvään ja astui kylpyhuoneesta — valmis aloittamaan uuden, outoon elämään.

Ja pysähtyi.

Sheikki makasi lattialla. Kasvot kalpeat, silmät avoinna, kädet elottomina levällään.

— Herrajumala… — hän kuiskasi, ja huuto pääsi irti itsestään.

Palvelijat syöksyivät paikalle ensin, sitten vartijat, lääkäri. Kaikki puhuivat nopeasti ja kovaa, mutta hän seisoi paikallaan liikkumatta. Pian kuului tuomio:
Sydän. Ei kestänyt.

Ensimmäisestä hääyöstä tuli hänen viimeisensä.

Aamulla maailma alkoi puhua. Toiset kuiskivat kohtalosta, toiset kirouksesta, ja kolmannet myrkytyksestä.

Näin yhdeksäntoistavuotias Leila tuli sheikin leskeksi ja hänen omaisuutensa perilliseksi yhdessä yössä.
Palatsi, timantit, pankkitilit — kaikki kuului hänelle. Mutta rikkauden mukana tuli epäilyksen varjo.

Jokainen hänen katseensa, jokainen liikkeensä sai selän takana kuiskaukset:
— Se on hän. Nuori, kaunis. Hän ei kestänyt.

Leila ei enää hymyillyt. Huoneissa, joissa aiemmin soi musiikki, vallitsi nyt hiljaisuus.

Joskus öisin hän kuuli kaukaa oven paukahduksen — kuin itse sheikki palaisi tarkistamaan, miksi hän oli myynyt vapauteensa.

Ja silloin Leila kuiskasi pimeässä:

«Halusin vain elää. Mutta ehkä maksoin siitä liian kalliin hinnan…»