...
Monica johdattaa Sansan vaatimattomassa kodissaan sijaitsevaan lukittuun huoneeseen. Sen sisältä paljastuu pieni työpaja, joka on täynnä valuhartsia, kuivattuja terälehtiä ja siististi nimettyjä puurasioita, joista jokainen on omistettu edesmenneelle ihmiselle. Monica kertoo säilövänsä kukkien terälehtiä ja henkilökohtaisia muistoesineitä auttaakseen läheisensä menettäneitä perheitä. Hän sai ajatuksen menetettyään oman tyttärensä vuosia sitten, vaikka myöntääkin keränneensä esineet kysymättä lupaa. Tavaroiden joukosta Sansa löytää kadonneen sinisen nauhansa sekä henkilökohtaisen viestin, jonka hän oli sujauttanut Edwardin kukkien väliin. Löytö nostattaa hänessä tuskan, surun ja raivon ristiriitaisen myrskyn.
...
Päättäväisenä korjaamaan tapahtuneen vääryyden Sansa ja Monica palauttavat kadonneet kukat niiden oikeille haudoille ja ilmoittavat luvattomasta keräilystä hautausmaan henkilökunnalle. Vaikka Sansa on aluksi raivoissaan, hänen sydämensä alkaa vähitellen pehmetä, kun hän ymmärtää Monican tekojen kumpuavan syvästä ja yhteisestä surusta – oman lapsen menettämisestä. Lopulta hän suostuu siihen, että Monica saa viimeistellä Edwardin nauhan ja viestin sisältävän hartsimuistoesineen. Yhdellä ehdolla: Monica ei enää koskaan ota haudoilta kukkia tai muistoesineitä ilman omaisten lupaa.
...
Kotiin palattuaan Sansa joutuu kohtaamaan vuotavan keittiöhanan aiheuttaman ongelman. Tällä kertaa hän päättää kutsua paikalle ammattilaisen sen sijaan, että jäisi kaipaamaan Edwardia ja tämän korjaustaitoja. Se on pieni mutta merkityksellinen askel kohti menetyksen hyväksymistä. Hän asettaa Monican valmistaman valmiin muistoesinerasian keittiön ikkunalaudalle tuoreen auringonkukan viereen ja jää katselemaan valokuvia, joissa Edward hymyilee työkalupakkinsa kanssa. Hiljainen ilta tuo mukanaan hauraan rauhan tunteen. Sansa alkaa vähitellen löytää uuden tavan vaalia poikansa muistoa ja pitää hänet osana elämäänsä.
...