En olisi koskaan uskonut, että rakkaus voisi olla näin ehdoilla sidottua. Kun siskoni Rachel ja hänen miehensä Jason pyysivät minua olemaan heidän sijaisäitinsä, suostuin heti, epäröimättä. Rachel oli menettänyt useita raskauksia, ja halusin antaa hänelle mahdollisuuden pitää omaa lastaan sylissään. Koko raskauden ajan Rachel osallistui jokaiseen vaiheeseen, maalasi lastenhuonetta, kävi lääkäriajoissa ja unelmoi päivästä, jolloin saisi tavata lapsensa. Myös omat lapseni olivat innoissaan ja valmistautuivat toivottamaan tervetulleeksi serkun, jonka olivat jo ehtineet rakastaa.
...
Päivä koitti viimein. Tuntien synnytyksen jälkeen pidin vauvaa sylissäni — täydellistä, pientä tyttöä, jolla oli tummat kiharat ja pienet nyrkit. Mutta ilo, jota odotin näkeväni Rachelin ja Jasonin kasvoilla, ei koskaan tullut. Sen sijaan he tuijottivat kauhistuneina, ja Rachel kuiskasi: „Tämä ei ole se vauva, jota odotimme. Emme halua häntä.“ Jason lähti huoneesta jättäen meidät ymmällämme. He olivat toivoneet poikaa, ja vauvan sukupuoli mursi heidän suunnitelmansa. Tunsin yhtä aikaa vihaa, sydänsärkyä ja epäuskoa, enkä voinut antaa tämän viattoman lapsen kohdata hylkäämistä.
...
...
En suostunut antamaan heidän ottaa häntä. Mieheni Luke ja minä päätimme suojella häntä, tietäen, että hän ansaitsee rakkautta ja huolenpitoa, riippumatta muiden mielipiteistä. Seuraavien päivien aikana poikani tulivat hänen omiksi, omistautuneiksi isoveljikseen, ympäröiden hänet naurulla, huomiolla ja hellyydellä. Näimme hänet kasvavan kodissa, jossa oli rakkautta, iloa ja turvaa — ja todistimme, että perhe ei määrity odotusten kautta, vaan niiden ihmisten kautta, jotka avaavat sydämensä sinulle.
Lopulta Rachel palasi, muuttuneena ja katuvana. Hän oli jättänyt ennakkoluulonsa ja pelkonsa taakseen ja ymmärsi virheensä suuruuden. Hän pyysi neuvoja ja oli valmis oppimaan, kuinka olla äiti, jonka tytär ansaitsi. Yhdessä selvisimme vanhemmuuden haasteista, ja Rachel löysi vähitellen paikkansa Kellyn elämässä, ympäröiden hänet kaikella sillä rakkaudella, jota oli ennen pidätellyt.
Lopulta Kellystä tuli enemmän kuin vain lapsi, joka syntyi sijaisäidin kautta. Hänestä tuli muistutus siitä, että perhe rakentuu rakkaudesta eikä ehdoista, ja että sydän joskus tietää enemmän kuin mikään suunnitelma tai odotus. Näkeminen, kuinka hän kukoisti, lasten ympäröimänä, jotka rakastivat häntä, ja siskon lähtiessä oppimaan ehdotonta rakkautta, sai minut ymmärtämään, että todellinen ihme ei ollut vain hänen syntymänsä — vaan rakkaus, joka viimein löysi kodin.
...