Varhainen aamu. Ilmassa leijaili kosteuden ja hiljaisuuden tuoksu. Upseeri Mark ja hänen parinsa, virkakoira Ralf, saivat etsintäluvan vanhaan taloon kaupungin laidalla. Talo kuului vanhalle naiselle, joka oli kuollut äskettäin oudoissa olosuhteissa.
...
Naapurit valittivat: yöllä ikkunoissa syttyy valo, ja sisällä tuntuu liikkuvan joku. Poliisi päätti tarkistaa – ehkä talossa piileskelee rikollisia.
...
Talo otti heidät vastaan outoon tyyneyteen. Ei pölyä, ei murtojälkiä. Kaikki oli siististi paikoillaan, kuin emäntä olisi vain lähtenyt hakemaan leipää ja palaisi pian.
...
Ralf kulki edellä, haistellen lattiaa ja seiniä. Hänen korvansa herkistyivät, häntä jännittyi. Se tuli olohuoneeseen ja murahti äkkiä matalasti. Näin se teki vain silloin, kun haistoi jotain vierasta.
Seinällä roikkui suuri, synkkä maalaus – vanha perhepotretti. Nainen ja lapset. Kaikilla oli samat elottomat silmät.
Ralf alkoi haukkua. Kovaa, läpitunkevaa, katsetta irrottamatta maalauksesta.
— Hiljaa, poika… mitä siellä on? — kuiskasi upseeri.
Hän valaisi taskulampulla – kangas värähti heikon vedon vuoksi. Sitten Mark irrotti maalauksen seinältä. Ja kaikki selvisi.
Sen takana oli holvi. Vanha, massiivinen, muurattu suoraan betoniin. Ei ainuttakaan pölyhiukkasta. Kuin joku olisi juuri äskettäin avannut sen.
Tunnin kuluttua, asiantuntijan saapumisen jälkeen, luukku antoi periksi. Ja se, mitä sisällä oli, sai kaikki hiljenemään.
Valokuvia. Satoja. Miehiä, naisia, lapsia. Jotkut leimalla “Kadonnut”.
Erilaisten maiden setelipaketteja, kultakoruja, asiakirjoja — passeja, todistuksia, lääkärikortteja. Sama kasvot, eri nimet.
Talon emäntä ei ollutkaan vain hiljainen eläkeläinen, kuten naapurit kuvittelivat. Hän oli vuosikymmeniä auttanut ihmisiä katoamaan. Luonut uusia elämiä, väärentänyt papereita, myynyt toisten kohtaloita.
Ja viime vuosina – mahdollisesti piilottanut vielä kauheampia salaisuuksia.
Ralf haisteli holvia, käpertyi hiljaa seinää vasten ja sulki silmänsä. Hän tiesi – tapaus oli ratkaistu.
Ja maalauksen nurkassa, jossa kangas oli irrotettu, joku huomasi myöhemmin vaalean, maalin alle juuri erottuvan tekstin:
“Me olemme yhä täällä.”
...