Rauhallinen aamu Innsbruckin lähellä, ilma tuoksui heinälle ja kostealle maalle. Hevoset laidunsivat laiskasti puuaidan takana.
...
Anna Meyer työnteli kuusikuukautisen tyttärensä Lisan rattaita niityn vieressä olevaa polkua pitkin. Hänen miehensä Martin oli lähtenyt aikaisin ostamaan rehua. Kaikki näytti rauhalliselta.
...
Anna pysähtyi aidan viereen asetellakseen peiton lapsen ympärille. Juuri silloin tuulenpuuska avasi salvan. Rattaat, jotka olivat pienessä rinteessä, alkoivat liikkua.
...
Aluksi hitaasti, sitten yhä nopeammin.
Anna kääntyi ympäri ja sydän pysähtyi.
— Lisa! — huusi hän.
Rattaat rullasivat suoraan jyrkänteelle. Anna juoksi, mutta tiesi, ettei ehtisi ajoissa.
Silloin kuului laukka.
Niityltä, mullan pöllyäessä hevosen kavioista, syöksyi Bella — hänen ruunikko tamma, jolla oli valkoinen pilkku otsassa. Se hyppäsi rikki menneen aidan yli ja hirnahti voimakkaasti.
Sekunneissa se saavutti rattaat ja töytäisi ohjaustangosta, kääntäen ne pois reunalta. Rattaat kaatuivat muutaman metrin päähän kuilusta.
Anna polvistui ja otti Lisan syliinsä. Tyttö itki, mutta oli turvassa.
Bella seisoi paikallaan, hengästyneenä ja haavoittuneena jalastaan. Mutta sen suuret, rauhalliset silmät kertoivat kaiken. Se oli pelastanut elämän.
Myöhemmin eläinlääkäri kertoi, että Bella oli vaurioittanut jänteensä, mutta selviäisi. Tarina levisi naapurikyliin; ihmiset tulivat katsomaan ja toivat porkkanoita ja sokeria.
Siitä lähtien jyrkänteen vieressä olevaan aitaan on kiinnitetty kyltti:
”Tässä paikassa tamma pelasti vauvan.
Joskus puhtaimmat sydämet eivät ole ihmisten.”
...