Alexander oli kolmekymmentäkahdeksanvuotias. Hän omisti useita menestyviä yrityksiä, asui upeassa kartanossa ja hänellä oli niin paljon rahaa, että hän olisi voinut hankkia lähes kaiken, mitä sydämensä halusi.
...
Vuosien ajan hänen ympärillään oli pyörinyt kauniita naisia. Mallit, näyttelijättäret ja vaikutusvaltaisten liikemiesten tyttäret halusivat kaikki päästä osaksi hänen elämäänsä. He hymyilivät hurmaavasti, kehuivat häntä vuolaasti ja vakuuttivat, ettei hänen omaisuudellaan ollut heille vähäisintäkään merkitystä.
...
Mutta Alexander oli lakannut uskomasta sellaisia puheita jo kauan sitten.
...
Aina kun hän salasi varallisuutensa tai mainitsi yritystensä olevan vaikeuksissa, naisten käytös muuttui lähes yhdessä yössä. Lämpimät hymyt katosivat, tekosyitä alkoi ilmaantua, ja ennemmin tai myöhemmin he lähtivät hänen elämästään.
Eräänä iltana Alexander palasi kartanoonsa jälleen yhden uuvuttavan illallisen jälkeen. Hänen seuranaan oli ollut nainen, joka vaikutti olevan kiinnostuneempi hänen pankkitilinsä saldosta kuin hänestä itsestään. Alexander kutsui avustajansa Michaelin luokseen.
”Haluan mennä naimisiin”, hän ilmoitti.
Michael tuijotti häntä täysin ymmällään.
”Kenen kanssa, herra?”
”En tiedä vielä.”
Alexander vaikeni hetkeksi ja sanoi sitten jotakin, mikä sai hänen avustajansa entistä hämmentyneemmäksi.
”Haluan antaa kohtalon valita vaimoni puolestani.”
Seuraavana aamuna Alexander paljasti erikoisen suunnitelmansa.
Hänen henkilökuntansa tehtäväksi tulisi löytää kaksikymmentä naimatonta naista täysin erilaisista taustoista. Heidän ulkonäöllään, taloudellisella tilanteellaan tai perhesuhteillaan ei olisi mitään merkitystä. Kukaan ei saisi kertoa hänelle naisten nimiä, ammatteja tai henkilökohtaisia taustoja.
Suunnitelmassa oli vain yksi ehto.
Kun naiset saapuisivat kartanoon, jokainen heistä istuisi samanlaisen valkoisen lakanan alla. Kangas peittäisi heidän koko vartalonsa ja kasvonsa. Ainoastaan kädet saisivat jäädä näkyviin.
”Tutkin heidän kätensä, valitsen yhden naisista ja menen hänen kanssaan naimisiin”, Alexander julisti itsevarmasti.
Michaelista tuntui, että hänen työnantajansa oli viimein menettänyt järkensä.
”Herra, eikö vaimon löytämiseen varmasti olisi jotakin järkevämpää tapaa?”
Alexander sivuutti hänen huolensa ajattelematta asiaa sen enempää.
Muutamaa päivää myöhemmin kartanon suuri juhlasali valmisteltiin tätä poikkeuksellista tapahtumaa varten.
Huoneen keskelle oli asetettu pitkä pöytä, jonka ääreen kaksikymmentä naista istuutui vierekkäin. Jokainen heistä oli peitetty valkoisella lakanalla, joten heitä oli mahdotonta erottaa toisistaan.
Ainoastaan heidän kätensä lepäsivät kankaan ulkopuolella.
Alexander astui saliin Michaelin, muutamien työntekijöiden ja vartijoiden saattelemana.
Hän lähestyi ensimmäistä naista.
Tämän sormet olivat sirot, kynnet täydellisesti hoidetut ja kädessä kimalteli timanttisormus. Alexander tarkasteli sitä hetken ja siirtyi sitten seuraavan ehdokkaan luo.
Toisen naisen kädet olivat pehmeät ja hentoiset. Kolmannella oli tyylikäs rannekoru. Neljännen pitkät, huolitellut kynnet näyttivät siltä kuin hän olisi juuri poistunut kalliista kauneushoitolasta.
Alexander tutki heidät kaikki yksi kerrallaan.
Hän ei pitänyt kiirettä. Välillä hän kosketti varovasti naisen sormia ja tarkasteli niiden muotoa ja ihon pintaa aivan kuin jokainen käsi kätkisi sisäänsä salaisuuden, joka hänen oli paljastettava.
Lopulta hän saapui viimeisten naisten luo.
Yhtäkkiä hän pysähtyi.
Yhdet kädet olivat kiinnittäneet hänen huomionsa aivan erityisellä tavalla.
Niissä ei ollut sormuksia, rannekoruja eikä jälkeäkään kalliista kynsilakasta. Kynnet olivat lyhyet ja epätasaiset, ja kämmenten iho oli kuiva ja karhea.
Peukalon lähellä erottui pieni, haalistunut arpi.
Alexander tarttui hitaasti naisen käteen.
Nainen säpsähti.
Alexander kuljetti sormeaan arven yli, ja hänen ilmeensä muuttui hienoisesti. Hän pysyi täysin hiljaa useiden sekuntien ajan.
Sitten hän teki päätöksensä.
”Tämä nainen.”
Koko saliin laskeutui hiljaisuus.
Michael vilkaisi huolestuneena vartijoita. Kukaan ei näyttänyt tietävän, mitä sanoa.
”Herra”, Michael aloitti varovaisesti, ”ehkä teidän kannattaisi tutustua häneen hieman ennen näin tärkeän päätöksen tekemistä.”
”En.”
”Mutta tämä nainen saattaa olla…”
”Sanoin, etten halua tietää näistä naisista mitään ennen valintaani”, Alexander keskeytti päättäväisesti. ”Olen tehnyt päätökseni.”
Hän kääntyi naisen puoleen pitäen yhä tämän kädestä kiinni.
”Poistakaa lakana.”
Kukaan ei liikahtanut.
”Heti”, hän toisti.
Yksi vartijoista astui lähemmäs ja nosti varovasti valkoisen kankaan naisen pään päältä.
Heti kun Alexander näki naisen kasvot, hän jähmettyi paikoilleen.
Hän ei voinut uskoa silmiään.
Hänen edessään seisoi Sarah.
Sama Sarah, joka oli työskennellyt hänen kartanossaan siivoojana lähes kahden vuoden ajan.
Joka aamu Sarah saapui paikalle ennen suurinta osaa muusta henkilökunnasta. Hän pesi lattiat, siivosi makuuhuoneet, pyyhki pölyt huonekaluista ja tyhjensi roskakorit. Hän teki työnsä hiljaa, vaatimatta huomiota tai yrittämättä päästä kartanon omistajan suosioon.
Ja nyt hän seisoi siinä hänen edessään naisena, jonka hän oli juuri valinnut tulevaksi vaimokseen.
”Sinäkö?” Alexander kuiskasi kykenemättä peittämään hämmästystään.
Sarah painoi katseensa alas ja näytti olevan yhtä järkyttynyt kuin hänkin.
Lopulta Michael selitti, mitä oli tapahtunut.
Yksi alkuperäisistä ehdokkaista oli joutunut paniikkiin juuri ennen tilaisuuden alkua ja kieltäytynyt osallistumasta. Koska aikaa oli jäljellä vain muutama minuutti ja Alexander oli vaatinut paikalle täsmälleen kaksikymmentä naista, henkilökunta oli joutunut epätoivoisesti etsimään korvaajaa.
He olivat löytäneet Sarahin siivoamasta läheistä huonetta.
Saatuaan hänet suostumaan tyhjälle paikalle istumiseen he olivat peittäneet hänet lakanalla ja ohjanneet pöydän ääreen.
Kukaan ei ollut kuvitellut, että Alexander valitsisi juuri hänet.
Henkilökunta oli itse asiassa ollut varma siitä, että Alexander sivuuttaisi hänet saman tien, sillä hänen kätensä eivät muistuttaneet lainkaan niiden varakkaiden naisten käsiä, jotka oli kutsuttu paikalle.
Sarah ei itsekään ollut koskaan kuvitellut tulevansa valituksi.
Alexander kääntyi Michaelin puoleen.
”Siksikö yritit estää minua?”
Hänen avustajansa nyökkäsi vastahakoisesti.
Miljonääri laski katseensa uudelleen Sarahin käsiin.
Nyt hän ymmärsi karhean ihon, lyhyet kynnet ja haalistuneen arven.
Nuo kädet kuuluivat ihmiselle, joka teki joka päivä kovasti töitä.
Ja yhtäkkiä Alexander muisti jotakin, jonka hän oli lähes kokonaan unohtanut.
Muutamaa kuukautta aiemmin olohuoneessa oli särkynyt kallis lasimaljakko. Sarah oli kerännyt sirpaleita lattialta, kun terävä lasinpala viilsi hänen kättään.
Alexander oli sattunut kulkemaan siitä ohi samana iltapäivänä. Hän muisti kysyneensä Sarahilta, oliko tämä kunnossa, ennen kuin jatkoi omia askareitaan.
Muutamassa minuutissa koko tapaus oli painunut hänen mielestään.
Mutta arpi oli jäänyt.
”Olen pahoillani, herra”, Sarah sanoi hiljaa. ”En koskaan tarkoittanut huijata teitä. He pyysivät minua istumaan tähän muutamaksi minuutiksi, ja suostuin, koska he olivat vaikeassa tilanteessa.”
Alexander tarkasteli hänen kasvojaan.
Ensimmäistä kertaa vuosiin hän seisoi naisen edessä, joka ei ollut koskaan yrittänyt päästä hänen lähelleen, tavoitellut hänen omaisuuttaan tai haaveillut pääsevänsä hänen vaimokseen.
Sarah ei ollut edes odottanut, että Alexander huomaisi hänet.
Silti kahdenkymmenen ennestään tuntemattoman naisen joukosta juuri hän oli tullut valituksi.
Ei kauneutensa vuoksi.
Ei sukunsa vuoksi.
Ei varallisuutensa vuoksi.
Alexander oli valinnut hänet tietämättä edes, kuka hän oli.
Michael selvitti hermostuneesti kurkkuaan.
”Pyydänkö häntä palaamaan työtehtäviinsä, herra?”
Alexander kääntyi hitaasti avustajansa puoleen.
”En.”
Sitten hän kääntyi Sarahin puoleen ja ojensi tälle kätensä.
”Annoin lupauksen”, hän sanoi. ”Sanoin, etten muuta päätöstäni sen jälkeen, kun näkisin valitsemani naisen kasvot.”
Sarah tuijotti häntä sanattomana.
Alexander hymyili hänelle lempeästi. Se oli ensimmäinen aito hymy, joka oli noussut hänen huulilleen hyvin pitkään aikaan.
”Näyttää siltä”, hän sanoi hiljaa, ”että kohtalo todella valitsi vaimoni puolestani.”
...