Saatana, röyhkeä teini! — huusi Martha äkisti, ääni kimeänä ja vihaisena, otsa rypyssä.

Hänen kätensä singahti eteenpäin, ja kova läimäys osui Emilyyn, joka säpsähti ja pudotti lusikkansa. Katkeruuden ja vihan aallot vyöryivät hänen yli — tämä ei ollut ensimmäinen hyökkäys, mutta ensimmäinen, jossa käytettiin fyysistä voimaa.

Martha oli aina pitänyt Emilyä hyödyttömänä ihmisenä. Rauhallinen, sivistynyt ja kohtelias Emily sai hänet säännöllisesti raivon valtaan. Koko elämänsä Martha oli työskennellyt varastotyöntekijänä kovassa ympäristössä ja piti Emilyä “hemmoteltuna snobina”, jota hän syvästi halveksi.

Tilanne kiristyi entisestään, kun Emilyn aviomies Jason menetti työnsä ja heidän oli pakko muuttaa Marthan luo. Siitä hetkestä alkoi Emilylle todellinen painajainen… Hän yritti sopeutua, mutta kun Jason, joka oli aiemmin rakastava, alkoi yhä enemmän tukea äitinsä tahtoa, Emily alkoi miettiä keinoa päästä tilanteesta pois.

Mahdollisuus tuli itse. Aikaisemmin Emily oli ärsyyntynyt Jasonista, koska tämä seisoi taas rasvaiset housut päällä ja oli kaatanut keittoa lattialle.

— Nyt siivoat kaiken itse! — huusi Emily, ääni täristen.

Silloin Martha iski raivon vallassa. Hän ei halunnut antaa tämän hennon naisen “nöyryyttää” poikaansa.

Jason, nähdessään Emilyn ilmeen, nauroi yhtäkkiä äänekkäästi ja kääntyi äitinsä puoleen:

— Äiti, olet todellinen sankari! Katso häntä! Hän näyttää pelokkaalta kanalta!

Nauru oli viimeinen pisara, joka sai maljan ylivuotamaan. Kyyneleet valuivat Emilyn poskille — hän syöksyi ulos talosta heti kengät jalassa ja paiskasi oven kiinni.

— Anna hänen itkeä! Pikkulapsi! — huusi Jason peräänsä, samalla kun tarttui kaukosäätimeen.

Hän ei liikkunut estääkseen häntä tai kysyäkseen, oliko kaikki kunnossa — hänelle ei ollut väliä.

— Olet oikeassa, poika — sanoi Martha. — Hän on nuori ja herkkä… Hän palaa takaisin. Kuuntele, älä anna hänen enää loukata sinua! Perheessä miehen on oltava pomo!

Kun hän taputti Jasonia olalle, Martha hymyili tyytyväisenä — talon järjestys oli palautettu.

Tunnin kuluttua Emily palasi. Rauhallisena ja keräytyneenä hän ei sanonut sanaakaan miehelleen tai tämän äidille. Hän meni keittiöön, pyyhki lattian ja istuutui huomaamattomasti nurkkaan lukemaan lempikirjaansa.

Seuraavana aamuna Jason ja Martha kokivat yllätyksen.

Jason, kuten tavallista unisena, meni keittiöön ja huomasi heti, että olohuone oli tyhjä.

— Äiti! Oletko siirtänyt tavaroita? — hän huusi hämmentyneenä. — Missä on kelloni? Läppärini? Entä Emily?

Martha, juuri ylösnoussut, pukeutui aamutakkiinsa:

— Mikä kello, poika? Mitä on tapahtunut?

Jason alkoi etsiä paniikissa. Laitteiden lisäksi puuttuivat hänen uudet lenkkarinsa ja kultasormus, jonka hän yleensä jätti pöydälle.

— Ehkä meidät on ryöstetty? — änkytti Martha kalpeana.

Mutta tarkemman katsauksen jälkeen he huomasivat lapun keittiön pöydällä kukkavian alla.

Jason otti sen käteensä ja luki ääneen:

“Olen kestänyt tarpeeksi sitä, mitä te minulle olette tehneet. En ole lelu. Kaikki, mitä olen ottanut, on korvaus vuosista, jolloin minut on nöyryytetty. Sinun kanssasi, Jason, en aio enää elää yhdessä. Älä etsi minua — haen avioeron. Emily.”

Jason tuijotti äitiään kauhuissaan. Martha punastui raivosta:

— Tämä ilkeä! Hän on ottanut kaiken! Hän on varastanut meiltä!

Emily oli jo äitinsä luona lämpimässä ja kodikkaassa olohuoneessa. Hän joi teetä ja kertoi rauhallisesti:

— Äiti, en voinut jäädä enää sinne. Se oli painajainen.

— Olenhan sanonut, että sinun olisi pitänyt lähteä aikaisemmin. Sellaisen kuin anoppisi kanssa on aina vaikeaa. Teit oikein, että jaksoit niin pitkään.

Sillä hetkellä koputettiin oveen. Emilyn äiti avasi — Jason seisoi ovella, vihainen ja hämmentynyt.

— Missä on vaimoni? Mitä tämä tarkoittaa? Miksi hän on ottanut tavarani?

Emily astui rauhallisesti käytävälle, ristitsi kädet:

— En varastanut mitään. Haluan vain kunnioitusta. Saat tavarasi takaisin vain oikeusteitse. Haluatko kirpputorin osoitteen?

— Olet hullu! — huusi Jason.

— Tässä ovat kuitit kirpputorista, jotta näet, etten ole varastanut mitään.

Jason lähti lopulta, mutisten kiroiluja itsekseen.

Muutaman päivän kuluttua, lopullisesti varmistuneena, Emily haki avioeron. Päätös oli lopullinen.

Jason ja hänen äitinsä eivät voineet rauhoittua.

— Poika, sinun täytyy saada hänet takaisin! — huusi Martha.

— Miten? Hän vain lähti! — vastasi Jason.

— Hänellä on ystäviä. Etsi hänet heidän kauttaan! — ehdotti Martha.

Kaikki yritykset epäonnistuivat. Jason jäi vaimonsa menettäneeksi, jatkuvasti riidellen äitinsä kanssa ja ilman kunnioitusta. Emily sen sijaan aloitti vihdoin uuden elämän — rauhallisen, arvokkaan ja ilon täyttämän.

Opetus: Joskus on parempi lähteä ajoissa kuin kestää loppuun asti. Todellinen onnellisuus alkaa itsearvostuksesta.