Viikkoja kestäneen tuskallisen hiljaisuuden jälkeen 52-vuotias Susan uskoi, että hänen 22-vuotias poikansa Evan etääntyi hänestä tarkoituksella. Hän tunsi syyllisyyttä ja oletti, että oli jotenkin työntänyt poikansa pois luotaan. Lopulta hän päätti soittaa Evanille, mutta puheluun vastasikin nuori nainen. Ääni kuului Evanin kihlatulle Leahille, josta Susan oli kuullut lähes vuoden ajan mutta jota hän ei ollut koskaan tavannut. Susanin puhelu hämmenti Leahia, joka kysyi, miksi Susan ei ollut käynyt katsomassa Evania. Leah vakuutti, että Evan oli yrittänyt toistuvasti soittaa äidilleen sopiakseen heidän välinsä. Kun Susan kertoi, ettei Evan ollut ottanut häneen yhteyttä yli kuukauteen, totuus paljastui: Evan oli joutunut vakavaan auto-onnettomuuteen viisi viikkoa aiemmin ja oli parhaillaan sairaalahoidossa.
...
Järkyttynyt ja epätoivoisesti vastauksia kaipaava Susan kiiruhti St. Matthew’n terveyskeskukseen, missä Leah odotti häntä. Leah selitti, että Evan oli saanut traumaattisen aivovamman, joka oli aiheuttanut hänelle fyysisiä jälkioireita ja kognitiivisia häiriöitä, kuten konfabulaatiota. Siinä aivot luovat eläviä, mutta virheellisiä muistoja täyttääkseen muistiaukkoja. Useiden väärinkäsitysten, muuttuneen puhelinnumeron ja Evanin pirstaleisen muistin vuoksi molemmat naiset olivat jääneet täysin tietämättömiksi tilanteen todellisesta syystä. Evan uskoi vilpittömästi soittaneensa äidilleen sairaalasta ja kertoneensa tälle jättäneensä yliopisto-opinnot vakavan ahdistuksen vuoksi. Hän oli myös vakuuttunut siitä, että Susan oli torjunut hänet tämän tunnustuksen jälkeen. Samaan aikaan Susan oli surun murtamana uskonut poikansa etääntyneen hänestä tahallaan.
...
...
Väärinkäsitykset olivat vielä syvempiä kuin kumpikaan heistä osasi kuvitella. Saatuaan uuden puhelimen Evan oli yrittänyt soittaa perheen vanhaan lankapuhelinnumeroon, joka oli jo kytketty irti. Hän jätti kymmenen minuutin itkuisia vastaajaviestejä äidilleen, joka ei koskaan saanut niitä. Masentuneena ja vakuuttuneena siitä, ettei hänen äitinsä halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan, Evanin tunnetila heikkeni entisestään. Lopulta Leah päätti etsiä Susanin yhteystiedot. Kun Susan vihdoin astui Evanin sairaalahuoneeseen, tämä suhtautui häneen puolustuskannalla ja oli sydänjuuriaan myöten murtunut. Susan näytti hänelle puhelutietonsa, ja Leah puolestaan näytti numeron, johon Evan oli yrittänyt soittaa mutta joka ei enää ollut käytössä. Vähitellen Evan alkoi ymmärtää, ettei heidän tuskallista keskusteluaan ollut koskaan todellisuudessa käyty. Helpotuksen ja surun vallassa hän murtui ja myönsi vaikeutensa yliopisto-opintojen kanssa. Susan vakuutti hänelle, että hänen terveytensä ja elämänsä olivat paljon tärkeämpiä kuin mikään korkeakoulututkinto.
Luottamuksen ja muistin palauttaminen ei tapahtunut hetkessä. Ahdistuksen ja jatkuvien muistiaukkojen hallitsemiseksi Susan, Leah ja Evan ottivat käyttöön järjestelmällisen muistivihon, johon he kirjasivat päivittäiset tapahtumat, vierailut ja tärkeät keskustelut. Seuraavan vuoden aikana Evan palasi osa-aikaisesti opintojensa pariin ja jatkoi terapiaa, ja heidän kolmen välinen siteensä vahvistui poikkeuksellisen läheiseksi. Susan ymmärsi, kuinka helposti viestinnän puute olisi voinut hajottaa heidän perheensä, kun taas Leah osoittautui Evanille omistautuneeksi ja vakaaksi kumppaniksi koko tämän toipumisen ajan.
Nykyään Evanin muisti ja huumorintaju ovat suurelta osin palautuneet. Hän suhtautuu tapahtuneeseen kuitenkin leikkisästi ja varmistaa yhä pilke silmäkulmassa äitinsä henkilöllisyyden aina, kun tämä soittaa. Muistellessaan noita viittä menetettyä viikkoa Susan pohtii, kuinka kolme ihmistä kärsi eristyksissä toisistaan vain siksi, että he toimivat virheellisten oletusten varassa. Evan oli yrittänyt soittaa äidilleen koko ajan – hän oli vain käyttänyt yhteydenpitokanavaa, jonka kautta Susan ei voinut kuulla häntä. Totuuden yhdistäminä he eivät enää keskity menneisyyden hiljaisuuteen, vaan kärsivällisyyteen, rehellisyyteen ja syvään välittämiseen, joiden ansiosta he löysivät jälleen toisensa.
...