On harvinaista ja aidosti virkistävää, kun julkkiskulttuurin taukoamaton vauhti hidastuu hetkeksi niin, että voimme nähdä kuuluisan ihmisen yksinkertaisesti ihmisenä. Hiljattain kuvat Yasmine Bleethistä lounaalla Kalifornian San Fernando Valleyssa ovat herättäneet huomiota, mutta silmiinpistävintä niissä eivät ole hänen vaatteensa tai kameroiden salamavalot, vaan hänen olemuksestaan välittyvä levollisuus. Kun hän lähestyy 55-vuotissyntymäpäiväänsä ja näyttää huolitellulta sekä elinvoimaiselta, kuvat muistuttavat lempeästi siitä, ettei elämä ole yksi pysähtynyt valokuva, vaan jatkuvasti muuttuvien vaiheiden sarja, joka kuuluu ennen kaikkea sitä elävälle ihmiselle.
...
...
Meillä on usein tapana lukita julkisuuden henkilöt juuri siihen hetkeen, jolloin he ensimmäisen kerran valloittivat suuren yleisön huomion. Yasminen kohdalla tuo ajanjakso oli energinen ja auringonpaisteen täyttämä 1990-luku. Uusia kuvia katsellessa on kuitenkin jotakin kaunista siinä, että hän ei enää ole sama ihminen kuin silloin – eikä hänen tarvitsekaan olla. On hyvin samaistuttavaa nähdä pitkään poissa julkisuuden valokeilasta ollut ihminen yksinkertaisesti nauttimassa ystäviensä seurasta, nauramassa yhteisen aterian äärellä ja kulkemassa päivänsä läpi sellaisella rauhallisuudella ja itsevarmuudella, joka vaikuttaa vuosien myötä ansaitulta.
...
Median on helppo rakentaa tarina suuresta ”muodonmuutoksesta” yhden asun tai valokuvan perusteella, vaikka todellisuus on todennäköisesti paljon yksinkertaisempi: hän on ihminen aivan kuten me muutkin. Jokaisella meistä on persoonassamme erilaisia puolia. Joinakin päivinä haluamme kohdata maailman tyylikkäässä asussa, korkokengissä ja huolellisesti viimeistellyllä ulkonäöllä. Toisina päivinä taas nautimme mukavista pyjamista, rakkaan lemmikin ulkoiluttamisesta ja siitä, ettei tarvitse käyttää meikkiä tai yrittää näyttää miltään erityiseltä. Molemmat puolet ovat aitoja, ja molemmilla on täysi oikeus olla olemassa.
Ehkä olisi jo aika jättää taakse kulunut ”missä he ovat nyt?” -ajattelutapa, johon liittyy usein tarpeettoman ankaraa arvostelua. Kun lakkaamme tarkastelemasta entisiä ikoneita pelkästään sen kautta, millaisia he ”ennen olivat”, voimme alkaa arvostaa sitä, keitä he ovat nykyhetkessä. Yasminen näkeminen onnellisen, hyvinvoivan ja itsensä kanssa sinut olevan oloisena on aidosti ilahduttavaa. Samalla se tarjoaa meille kaikille hienovaraisen muistutuksen hyväksyä oma muuttumisemme ja ajan mukanaan tuomat muutokset ilman painetta mahtua vuosikymmeniä sitten luotuun muottiin.
Lopulta tämä pieni kurkistus hänen päiväänsä ei ole esitys, vaan tavallista elettyä elämää. Olipa Yasmine julkisuuden valokeilassa tai nauttimassa yksityiselämänsä rauhasta, hän ansaitsee mahdollisuuden elää omilla ehdoillaan. On mukavaa nähdä hänen voivan hyvin ja nauttivan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin lounaasta ulkona. Se muistuttaa, että otsikoiden ja nostalgisten roolien takana on ihminen, joka on löytänyt oman rytminsä elämässä – ja se on jo itsessään juhlimisen arvoinen tarina.
...