55 vuotta sitten minä ja lukioaikaiset ystäväni lupasimme tavata jälleen lapsuutemme järvellä – mutta se, mitä löysin sieltä, muutti kaiken.

Harold palasi lapsuutensa järven rannalla olevalle penkille viidenkymmenenviiden vuoden jälkeen ja löysi sieltä kolme salaperäistä laatikkoa, jotka hänen vieraantuneet lukioaikaiset ystävänsä Tommy, Ray ja Nick olivat jättäneet hänelle. Kuluneeseen puuhun oli kaiverrettu heidän vanhat nimikirjaimensa – H.T.R.N. – jotka palauttivat Haroldin mieleen lupaukset, jotka he olivat vannoneet valmistuessaan vuonna 1970, ennen kuin elämä kuljetti heidät eri puolille maailmaa. Laatikoiden sisältä Harold löysi henkilökohtaisia esineitä, kuten vanhan punaisen kalastusvieheen ja kompassin, sekä sydäntä särkeviä kirjeitä, joista paljastui, että hänen ystävänsä olivat uskoneet Haroldin hylänneen heidät, koska tämä ei ollut vastannut heidän vuosikymmenten ajan lähettämiinsä kirjeisiin. Ala- ja yläkoulu

Suureksi surukseen Harold sai tietää, että Tommy ja Ray olivat jo kuolleet. Heidän lapsensa olivat ottaneet tehtäväkseen toteuttaa isilleen tärkeän viimeisen toiveen ja toimittaa laatikot Haroldille. Harold löysi kuitenkin edesmenneen isänsä kellarista lukitun laatikon, joka sisälsi vuosikymmenten ajan piilotettua ja avaamatta jätettyä postia – myös Haroldin omat kirjeet. Hänen kontrolloiva isänsä oli tahallaan siepannut kirjeet pitääkseen poikansa lähellään. Näin heidän viisikymmentäviisi vuotta kestäneen eronsa traaginen totuus tuli viimein ilmi. Järvet ja joet

Päättäen olla tuhlaamatta jäljellä olevaa vähäistä aikaa Harold matkusti Portugaliin tapaamaan Nickiä, joka oli nyt vanha ja hauras. Heidän tunteikas jälleennäkemisensä kurotti umpeen puolen vuosisadan mittaisen surun, kun he kertoivat toisilleen totuuden siepatuista kirjeistä ja surivat menettämiään ystäviä. Kaikesta huolimatta heidän ystävyytensä oli kestänyt ajan kulumisen ja valheet.

Kuukautta myöhemmin Tommyn ja Rayn lapset tapasivat Haroldin ja Nickin uudelleen kootakseen palasia yhteisestä menneisyydestään. He ympäröivät Nickin vuoteen punaisella kalastusvieheellä, kompassilla, puusta veistetyllä kalalla ja alkuperäisellä linkkuveitsellä. Lopulta Harold vei linkkuveitsen takaisin järvelle, silitti katseellaan penkkiin haalistuneita nimikirjaimia ja löysi rauhan tietäessään, etteivät hänen ystävänsä olleet koskaan unohtaneet häntä.